Translate

torstai 5. syyskuuta 2013

Anteeksi

Tämä video liittyy mun edelliseen postaukseen ja sisältää korjauksia. Katsoin erään naisen tekemän blogivideon eli siis naisen josta mainitsin viime postauksessani. Jos haluatte katsoa hänen tekemän videon niin sen löytää täältä: http://teenmombutgoodmom.blogspot.fi/
Suosittelen kyllä katsomaan ettei jää epäselvyyksiä. :)

 

LISÄYS: Näytti tuo asia paisuvan ihan suunnattomasti ja vasta siinä vaiheessa tajusin loukanneeni kaikkia oikein kunnolla. Haluan pyytää anteeksi kaikilta. Tästä ei todellakaan pitänyt tulla tällaista soppaa. Mulla on nyt tosi huono olo henkisesti, kun olen antanut itsestäni aivan täysin idiootin kuvan. Se on tosi harmillista kuinka ihmiset ei tunnu ymmärtävän vaikka anteeksi pyysinkin ja selitin tilanteen. Kaverillani ei todellakaan ole mitään helppoa ja hän ottaa asiat hieman raskaammin kuin jotkut toiset. Sitten homma lähti paisuun niin paljon, että siitä tule itellekki tosi henkilökohtainen ja alkoi vaikuttaa jo mun fiiliksiin sillain muutenkin. Lopulta päätin hieman purkaa ajatuksiani blogiin koska se tuntuu auttavan. Se tuntuu tosi hyvältä kirjoittaa asioita. Blogi niinkun toimii päiväkirjana. Nyt sen sitten oppisin,että tuollaiset asiat kannattaa jättää ihan muualle kuin julkiseen blogiin. Miettinyt oonkin, että tommosille vois varata ihan oman yksityisen blogin tai vaan kirjotella wordilla koneen muistiin, eikä kellään ole tiedostoihin mitään asiaa. 
Olen hyvin äkkipikainen ja kirjoittelen välillä sen enempää ajattelematta mitä päähän juolahtaa. En ole oikeesti paha ihminen, olen vain tempperamenttinen ja todella herkkä. Turhaa mä mitään selittelen tässä, mutta se on kuitenkin asian laita ja haluan kaikkien tietävän totuuden.

Poistin sen kohua aiheuttaneen kirjoituksen, jotta asiaa ei enää paisuteltaisi ollenkaan. Jos jollain on vielä epäselvyyksiä niin kysykää ihmeessä. Vastaan mielelläni. :)
 
<3Helena

22 kommenttia:

  1. Kiitos tästä videosta ja kiva, että voitiin puhua asioista yksityisviestien kautta sovussa. Mutta niinkun sanoin mulla ei missään vaiheessa ollut sua vastaan mitään tai muutenkan ollut sulle vihainen. :) Sun kirjotus ja kirjotuksen sisältämät asiat suututti vaan, koska ne ei pitänyt paikkaansa.

    Koitan pitää mun lukijat kurissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo asioita olisin voinu toki selvittää tarkemmin, mutta päätinkin purkaa suoraa ajatuksiani ajattelematta sen tarkemmin. Mutta hyvä, että asiat selkis ja olemme sovussa! :> paljon parempi mieli. oot hyvä tyyppi!

      Poista
  2. Ihan sama sanoitko nimiä, tottakai henkilöt on tunnistettavissa siitä tekstistä, etenkin jos tuntee yhdenkään teistä. Sun kannattais pikkasen miettiä mitä kirjotat nettiin, koska ihan selkeästi sä provosoit ja toivoit, että kyseinen äiti sen lukisi. Tää video on pelkkää säälittävää selittelyä kun tajusitkin, miten lapsellinen olit ja miten paljon isompi ja parempi ihminen tässä on nimenomaan se äiti. Sain susta kyllä todella huonon kuvan tän jutun jälkeen, enkä eksy tähän blogiin enää. Ja kuulostaa tosi tyhmältä että pyytelet videolla anteeksi mut sit kuitenkin sanot että mutta ei kyllä mun syy että meni julkiseksi kun itse paljastit henkilöllisyydet plaaplaa. Jos oot pahoillasi, poista postaus, älä tee mitään idioottimaista vastausvideota äläkä puutu enää muiden asioihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleen blogeihin saa purkaa ajatuksiaan ja minä purin omani. Puhuin kaverini puolesta ja mua itekki ja tuntui pahalta kun hän puhui asioista niin paljon minulle. Se alkoi tuntuu niin henkilökohtaiselta. Ei todellakaan ollut tarkoitus paisuttaa asiaa näin. En tajunnu että kukaan ees lukis tätä blogia tai ketää kiinnostais. Eihä kukaa ikinä kommentoi mitään eikä seuraajiikaan oo paljoo yhtää. Purin päiväkirjan omaisesti asioitani ja niinku videolla sanoin ne tuli sillai rätätätätä näppäimistö tärräs :D oon tulinen luonne ja sanon asiat suraa.. varsinki ku mulle asiat oltii sanottu nii monee otteesee että alkoi kasvaan omaan mieleen vahva kuva tästä lapsen äidistä. yhden jutun takia mut nyt tuomitaan pahaksi ihmiseksi.. :( voih, no ei se mitää onneks on selvitetty asian omaisten kanssa tää juttu niin ei ole enää mitää hätää :) Mut hyvii jatkoi sulle anyway.. kiitos rehellisestä kommentista.

      Poista
    2. "En tajunnu että kukaan ees lukis tätä blogia tai ketää kiinnostais."
      -- Jaat tekstiä facebook-sivullasi ja oletat että kukaan ei lue sitä? Se että kukaan ei kommentoi mihinkään, ei tarkoita että kukaan ei lue!

      "se halus että mä viihdyn"
      -- Eli isä näkee omien sanojensa mukaan lasta liian harvoin, mutta sellaisena viikonloppuna kun lapsi on isällä, hän mieluummin viihdyttää kaveriaan kaljatölkin ääressä sen sijaan että voisi olla kotona lapsensa kanssa?

      Ja mitä tulee tuohon nimien paljastamiseen.. Joo, kaikki paikkakuntalaiset kyllä tunnistaa että kenestä kyse. Ja se, että sysäät tuossakin kohtaa syyn äidin niskoille. Hänen vikansa että asia levisi kun hän pisti linkin blogiisi. Minkä takia hänen pitäisi pistää yksärillä asiasta, kun itsekin pistät julki? Se, että et mainitse nimiä, ei auta tämän kokoisella paikkakunnalla paskan vertaa. Ja lisäksi se, että jaat tämän asian Facebookissa, jonka kautta varsinkin asian pystyy yhdistämään isään helposti.. Et voi olla tosissas!

      Sä teet itsestäs uhria tässä tekstissä ja tässä videossa. Joka asiaa puolustat että tämä asia oli sellainen jota en tiennyt ja liibalaaba.. Ehkäpä tässä kohtaa sitten kannattas miettiä että mistä kaikesta muusta se "kaveri" eli isä on puhunut paskaa? Jos kerta näin moni asia on ollut sellainen että et tiennyt..

      Poista
  3. kuolen myötähäpeään, ei kannata kauheestä forssassa näyttää naamaansa hetkeen ja en puhu vaan omastapuolestani:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun asiahan on jo selvitetty eikä asiasta kanneta enää kaunaa tuon lapsen äidin kanssa. kaikki on ok ja väärinkäsitykset selvitetty. miks täytyy vielä ruveta jankkaamaan asiasta kun se ei teille edes kuulu? Ja forssaan oon tulossa viikonloppuna :) tärkeä päivä kun on pikkuprinsessan synttärit! :)

      Poista
    2. ^ "miksi täytyy ruveta jankkaamaan asiasta kun se ei teille edes kuulu?" kai se nyt saatana kuuluu ja näkyy kun sä siitä postauksia teet nettiin julkisesti? ja miten kyseisten henkilöiden asiat SULLE kuuluu, eikös huoltajuus-asiat yleensä ole henkilökohtaisia ja kaksinkeskeisiä?

      Poista
  4. Joo nyt kyllä menetit yhden lukijan lisää. Minä en tue sun kaltasias paskanpuhujia, huhhuh. Keskity sinä vaan omaan elämään ja jätä toiset rauhaan. häpeä!!!

    VastaaPoista
  5. Vaikka sinun blogisi onkin ihan tuntematon ja lukijoita on vain muutama, niin eikö päähäsi pälkähtänyt, että Jannan blogilla lukijoita on satoja, eli sitä kautta juttu lähtee varmasti paisumaan jos ja kun se Jannan tietoon täällä internetin ihmemaassa tulee??

    VastaaPoista
  6. ei saatana miten ''aikuinen'' ihminen voi olla noin tekopyhä. suosittelen poistamaan koko blogin jos haluaa välttyä kritiikiltä!

    VastaaPoista
  7. yks kysymys.. minkä takia sää puutut muitten asioihin johon sä et kuulu millään tavalla ja mistä sä et tiedä yhtään mitään. ja jos sä olet sitä mieltä että kukaan ei sun blogia lukisi etkä kirjottanu sitä sillai että kaikki sen lukisi tai jotain muuta vastaavaa, ni minkä vitun takia se pitää jakaa facebookissa ja käskee muitten jakaa sitä? sinuna mä miettisin vähä mitä sä tänne blogiis kirjottelet ja mitä et. kirjottele sellasista asioista jotka sulle kuuluu ja mistä sä tiedät enemmän ku jonkun martyyrin sanoja.. kukaan ei ole hemppua sanonut huonoks isäks vaan se on itte itteensä sanonu sellaseks. mutta mun mielestä se ei ole hyvä isä joka ei osaa omasta lapsestaan huolehtia, ei kiinnitä lapseensa mitään huomiota vaikka asuisi lapsen kanssa samassa asunnossa. ja sun kommenttiin että milka on ihana ja plääplää. niin tottakai se on ihana koska hemppu ei ole sitä kasvattanu vaan janna, jannalla se sentään on, eikä janna sitä mihinkään muualle vie jollei itse ole sinne kanssa menossa. pidä huoli omista asioista äläkä puutu muitten asioihin. kiitos ja kuittaus ja pidä pääs kii vitun vinkuintiaani !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan edellistä kirjoittajaa ehdottomasti! Kannattaa nyt vähän mennä itseensä ja tältä ''hyvältä ja parhaalta'' isältä vähän kysellä, että kuinka paljon hän on sua viilannut linssiin ja silleen. Oletko sä ihan tosissas noin hyväuskoinen ihminen, että sulle voi syöttää _KAIKEN_ mahdollisen ja sinä nielet sen sinisilmäisenä? Minkä ikänen sä mahdoitkaan olla? Nyt hei herää, pyydä vaikka siltä äidiltäs neuvoja mitä kannattais tehdä kun puuttuu toisten ihmisten asioihin noin ja sekottaa kaiken vielä entistäkin enemmän.

      Musta tuntuu, että tällä äidillä ja isällä on muutenkin huolia asioiden hoitamisessa ja muussakin ilman ylimääräisiä ihmisiä. Kannattaa ottaa asioista selvää ennen kuin alkaa niistä levittelemään yleisesti ja käskee levittelemään eteenpäinkin, ''ei mulla ole lukijoita kuin sen ja sen verran'' ei vaikuta yhtään mitään, JOKAINEN ihminen varmaan forssassa tuntee kyllä jannan ''forssan kuuluisin teiniäiti joka kirjottaa vielä avointa blogiakin''!! Huokailuttaa kyllä että miten tyhmä ihmisen pitää olla kun tollasta kirjottelee tänne nettiin!!

      Kiitos ja kuittaus myös täältä päästä ;)

      Poista
    2. Edelleenkää en maininnut nimiä :D pari ihmistä ehkä pysty tunnistaa siitä mun alkuperäsestä kirjotuksesta mut varsinaisesti en oo kenekää henkilöllisyyttä paljastanut. Toi äiti tässä itse halusi tulla esillr kun teki videon aiheesta blogiinsa. En kyllä tiedä miksi mutta kukin tyylillää. Hän nyt halus selvittää tän asian julkisesti jostai syystä. Se mun kirjotus oli vaa miete ei mitää muuta. En tajuu miks siitä tehtii nii järjetön haloo. Mut pahoillani kyllä oon syytöksistä tuota äitiä kohtaan. Mielummin olisin kuitenkin selvittänyt asiat kahdestaan hänen kanssaan enkä tälläi julkisesti. Mut turha tätä on enää vatvoa ku ei siitä oo mitää hyötyä....

      Poista
    3. No itse aloit asiaa julkisesti puida, joten totta helvetissä Janna halusi myös puhdistaa maineensa julkisesti! Haloo onko valoo?!?

      Poista
  8. Yks juttu tästä aiheesta pakko vielä sanoa! Tää kyseinen äiti ei itse paljastanut itseään vaan hänelle oltiin facebookissa menty sanomaan jo ennen kuin hän paljasti itsensä että kirjoitatko sinä hänen perheestä? Hei kyllä sunkin pitäis tietää että juttu lähtee levii jos käsket fbssäs sitä jakaa eteenpäin ? Ja kyseisellä äidillä on yleinen blogi jota lukee ketä vaan? Vaikka sunkin kaveris mistä sitä tietää? Hänel on aika paljon lukijoitakin niin kyllä ne tunnistaa aika äkkiä ja vieläkun kirjoitit tästä isästä hänen nimellä....... VOi jumalauta että ottaa pannuun tälläset ihmiset. vieläkin vaikka tästä on aikaa...... Eikö kannattaisi poistaa tää keskustelut täältä ja kirjotukset? Tai vaikka edes pistää piiloon muilta. niin ketään ei häirittis enään ne..............

    VastaaPoista
  9. Ei kannata poistaa tai piilottaa, saadaanpahan nauraa vastasuudessakin idiootille ihmiselle!

    VastaaPoista
  10. Hah niinpä!! En tullut ajatelleeksi ;)

    VastaaPoista